Asiakkaiden palautteita meidän tuotteista ja palveluista:


Hei, painopeitto on ollut nyt viisi kuukautta vaimollani käytössä ja hän pitää siitä paljon. Peitto oli erittäin laadukas ja painohelmet on koteloitu niin hyvin, että ne eivät lähde valumaan muihin osiin peittoa, kuten monessa halpamallissa on kuulemma käynyt. Peiton paino kannattaa ottaa suositusten mukaisesti ja mielummin ehkä jopa hieman yläkanttiin, niin se toimii halutulla tavalla. Ainut on, että sängyn petaaminen aamuisin on raskasta hommaa, joskin hyvää käsitreeniä 


Yster, Tero



Ostin painopeiton parisen kuukautta sitten. Olen tyytyväinen. Kyllä painopeitto on pitemmällä tähtäimellä vaikuttanut unen laatuun positiivisesti. Painopeitto tuntuu ensin painavalta, mutta kun siihen tottuu, niin se ei tunnu lainkaan painavalta. Tuote on vastannut hyvin odotuksiini. Voin suositella painopeittoa muillekin. 



Hei,

TaikaUni peite tuntuu muuten mukavalta mutta vähä hiostaa.

Terveisin Merja



Hei,

tässä on palautteeni 6 kg painopeitosta:


Teen vuorotyötä ja olen nukkunut aikaisemmin huonosti ennen yövuoroa. Nyt nukun painopeiton alla pidemmät unet ennen yövuoroa. Olen käyttänyt peittoa myös rentoutumiseen. Sen alle on mukava mennä kuuntelemaan musiikkia tai vain olla hetki silmät kiinni. Urheilusuoritusten jälkeen se toimii myös hyvin. Olen ollut tyytyväinen peittooni.

Maiju 



Hei

Ostin painopeiton 92-vuotiaalla äidilleni. Äiti on hoitolaitoksessa ja heräilee  öisin ja on levoton.

Lääkäri suositteli että kokeillaan auttaako painopeitto unen laatuun.

Nyt ovat hoitajat todenneet , että painopeiton käytön jälkeen hän on rauhoittunut ja myös nukkuu myös paremmin!

T. Äidin hyvinvoinnin puolesta tytär



Hyvä tuote, vastasi kuvausta. 

Ollut heti päivittäisessä käytössä tai siis käytössä joka yö. 

Rauhoittaa nopeasti, nukahtaminen nopeutuu. Vähentää yöllistä pyörimistä. Nopea toimitus. 

Päällyspussi ja nyörit sisällä hyvä ratkaisu. Peitto pysyy paremmin pussissa paikallaan. 

Suosittelen kokeilemaan.


Hyvä ostos auttaa nukkumaan paremmin en luopuisi. 



Ostin painopeiton, sillä kärsin unettomuudesta ja yöllisistä heräilyistä. Muutama yö meni totutellessa peittoon, mutta jo viikon-parin käytön jälkeen aloin nukkua levollisemmin ja nukahtaa illalla nopeammin. Nukkumaan meno ei ahdista enää, sillä painopeiton ansiosta rentoudun ja nukahdan huomattavasti aiempaa paremmin!


Nimimerkki Painopeiton ystävä



Minä olen oikein tyytyväinen hankintaani sekä toimituksen ripeyteen. Olen käyttänyt peittoa päivittäin. Se vaikuttaa myös materiaaliltaan hyvälaatuiselta.


Kirsi 



Moi

Voitin peiton siis facebook-arvonnasta. Peitto on 9Kg painopeitto ja olen ollut erittäin tyytyväinen. Olen nukkunut paremmin, miksi, sitä en osaa selittää 



Hei!
Kiitos erinomaisesta ja nopeasta palvelusta!

Painopeitosta on ollut heti hyötyä luokassa. Moni oppilas on sitä
halunnut kokeilla ja se on auttanut heitä esim. keskittymään,
rauhoittumaan ja saamaan tunteensa tasapainoon.

Suosittelen tuotetta!

Nim.merk. onnellisten oppilaiden opettaja 



Hei,


Olen ollut tyytyväinen 7 kg:n peitteeseen. Se on tehnyt unesta jotenkin levollisempaa, joten vaikka unen kesto sinällään ei ole lisääntynyt, on uni ollut virkistävämpää. 


Toimitus oli nopeaa ja oston aikana annettu informaatio oli erinomaista. Pystyi hyvin seuraamaan toimituksen kulkua. 


Yt. Aulikki



Kiitos!

Olen nukkunut huomattavasti paremmin enkä heräile pitkin yötä kuten aiemmin! Toisaalta myös jäsenten puuttuminen ”ämmänneulat” on jäänyt pois, en herää sellaiseen tunteeseen. Välillä peitto tuntuu iiankin lämpöisestä, mutta jos peitto puuttuu... nukun huomattavasti huonommin!

Olen tyytyväinen!

Ansku



Hei Jani!

Kiitokset hyvästä opastuksesta ja pikaisesta toimituksesta. Peitto ehti syntymäpäiväsankarille ajoissa, on käytössä ja tykätty :).

Taina


"Olen nukkunut Taikaunesta ostamallani painopeitolla nyt noin parin kuukauden ajan, parempaa sijoitusta hyvään ja rauhalliseen yöuneen en olisi voinut saada. Uni on rentouttavaa ja aamulla olo on levännyt.

Nimimerkillä ”levollinen nukkuja”



"Painopeitto on ollut aivan huippu!

Olen ollut siihen älyttömän tyytyväinen. Uni tulee heti kun kääriytyy painopeiton alle.

Painosta tulee turvallinen olo ja peitot ovat riittävän leveitä, ettei jalka/käsi pääse karkaamaan peiton alta. Tämä takaa myös unen koko yöksi, kun ei tarvitse herätä siihen että palelee kun peitto valunut päältä pois.

Aiemmin jouduin työntämään jalkoja miehen alle kun oli tunne että tarvitsen painoa (levottomat jalat). Nyt mieskin saa nukkua rauhassa :D

Voin suositella vilpittömästi kaikille uniongelmista kärsiville TaikaUnen painopeittoa."

Katja


"peitto on hyvä ja suojapeitto(vai mikä sen oikea nimi onkaan)

ovat oikein hyvät"

Nimim.tyytyväinen tuotteesen 


"Yöunet ovat tulleet levollisemmiksi painopeiton hankkimisen jälkeen.

Suosittelen ehdottomasti, jos kaipaat levollisempia yöunia."

Anne, 53


"Ostin lapsenlapsilleni ja hän on tyytyväinen. Aikomus on tilata toinen joskus myöhemmin."

”fammo”


"Käyttökokemus vaatii totuttelua: Peitto on yllättävän kylmän tuntuinen ja kuulat kohisevat peiton liikkuessa. Uni on syvää, joten se tekijä ohittaa muut huomiot."

Anniina


Painopeitot, päälliset, Eteeriset öljyt & Lahjakortit
Loppu
Painopeitto 2kg
Painopeitto 2kg
74,25 € 99,00 €
-25%
Painopeitto 3kg
Painopeitto 3kg
79,50 € 106,00 €
-25%
Painopeitto 4,5kg 100x150cm
Painopeitto 4,5kg 100x150cm
84,75 € 113,00 €
-25%
Painopeitto 4,5kg 150x200cm
Painopeitto 4,5kg 150x200cm
88,50 € 118,00 €
-25%
Painopeitto 6kg
Painopeitto 6kg
93,75 € 125,00 €
Loppu
Painopeitto 7kg
Painopeitto 7kg
102,00 € 136,00 €
-25%
Painopeitto 9kg
Painopeitto 9kg
111,00 € 148,00 €
-25%
Painopeitto 11kg
Painopeitto 11kg
118,50 € 158,00 €
40,00 €
57,00 €
52,00 €